Fordin sähköautomallisto kasvaa;

Vantaa, 7.6.2017 – Järjestyksessään toinen Ford Driving Skills for Life (DSFL) -ajokoulutustapahtuma on tänä vuonna syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Paikkana on Helsingin Messukeskus, jonka pysäköintialueelle rakennetaan koeajorata sekä luentotilat.
Fordin DSFL auttaa nuoria kuljettajia parantamaan taitojaan neljällä alueella, joiden on tunnistettu aiheuttavan yli 60 prosenttia kolareista. Näitä taitoja ovat vaarojen havaitseminen, ajoneuvon käsittely, nopeuden hallinta sekä etäisyyksien hallinta ja häiriötekijät ajon aikana.
Tapahtumaan voi ilmoittautua osoitteessa www.forddsfl.fi. Koulutuksen kesto on 4 tuntia ja osallistujat voivat valita ajankohdaksi joko aamu- tai iltapäivän.
Ford Motor Companyn säätiö perusti Ford Driving Skills for Life (DSFL) -ohjelman vuonna 2003. Ohjelman tarkoituksena on tarjota hiljattain ajoluvan saaneille taitoja turvalliseen ajamiseen sen lisäksi, mitä he saavat autokoulussa. Siihen on osallistunut maailmanlaajuisesti jo yli 650 000 nuorta kuljettajaa.
Ford on panostanut Euroopassa vuonna 2013 aloitettuun DSFL-ohjelmaan yhteensä 12 miljoonaa euroa. Tänä vuonna uusina maina tulevat mukaan Norja ja Unkari. Ohjelman puitteissa koulutetaan nuoria kuljettajia Suomen lisäksi edelleen myös Alankomaissa, Belgiassa, Espanjassa, Isossa-Britanniassa, Italiassa, Puolassa, Ranskassa, Romaniassa, Saksassa, Turkissa ja Venäjällä.
Auto-onnettomuudet ovat yleisin 18–24-vuotiaiden kuolinsyy Euroopassa.* Ford on jo kouluttanut 13 500 aloittelevaa kuljettajaa ilmaisessa, käytännönläheisessä koulutuksessa, jossa käydään läpi muun muassa vaarojen tunnistamista, auton käsittelyä sekä etäisyyksien ja nopeuden hallintaa. Ohjelmassa tuodaan esiin myös häiriötekijöiden, kuten ajonaikaisen älypuhelimen käytön ja selfieiden ottamisen riskejä sekä alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena ajamisen vaaroja.
Lisätietoja osoitteessa: www.forddsfl.fi